|
” Kuule oi valtias, ajasta Atlantiksen perikadon jälkeen, ajasta ennen Arian poikien nousua. Ajasta jolloin loistavat kuningaskunnat täplittivät maan kuin tähdet samettisen taivaan.” ” Jo silloin matkusti Zulu Suomalainen, synkkä mustakulma, keihäs kädessään. Pelimies, päällään punainen repaleinen pelipaita. Jaloissa hikiset koivuvirsut ja kainalossa kaarnasta kyhätty, pallonmuotoinen pelivälineeksikin kutsuttu, monien hengen vaatinut kapistus. Hartioillaan jättiläisen surut ja jättiläisen ilot. Taistelija, jonka edessä vapisivat pohjoisen maailman valtaistuimet.”
Jalkapallojoukkue Soccer Club Zulimanit on herättänyt monenlaista kummastusta paitsi nimestään, kuin myös tavoistaan. Onpa seura esiintynyt veikkauksen vetolistoilla kummastuttamassa vedonlyöjiä. Tässä olisi vähän kerrottuna seuran historiaa.
1989 kesä on pitkällä syksyn puolella. Nuori poikajoukko Inkilänmäeltä saa idean ruveta kuluttamaan aikaa pelaamalla sählyä, tätä köyhän miehen jääkiekkoa. Salivuoron saatuaan joukkueelle mietitään nimeä, jolloin joku ehdotti:” Hei, pannaan nimeksi siitä Tabu-sarjasta se Zulimanit Suomessa! Tai vaan Zulimanit!” Vuonna 1987 pyöri televisiossa ryhmäteatterin tekemä sketsisarja nimeltään Tabu. Eräässä sketsissä tuli joukko ulkomaalaisia laivapakolaisia Suomeen. He seikkailivat ympäri Helsinkiä aiheuttaen kaaosta. Eräällä heistä oli pallo kainalossa. Ja sketsin otsikkona luki ” Zulimanit Suomessa!” Ehkä tästä hepusta saatiin pallollinen herätys ja joukkueelle nimi. Nimeä lausuessamme naureskelimme, että nyt on joukkueella hieno nimi. Jälkeenpäin voi sanoa että, eipä nimeä keksiessä tiedetty, miten joukkueen nimi voi vaikuttaa päättäjiin, vuoronjakajiin, tuomareihin ja muihin ihmisiin joilla on ennakkoluuloja. Sen voin kuitenkin sanoa, ettemme ole koskaan olleet rasisteja. Hyväksymme kaikki ihmiset karvoihin katsomatta.
1990 kevät tuli ja lumi suli. Sählyt oli pelattu. Mielessä kiilsi jo jalkapallon MM-kisat 1990. Päätettiin eri vaiheiden ja tapahtumien kautta perustaa jalkapallojoukkue. Ilmoittauduimme puulaakisarjaan. Pääsimme c-sarjaan, mutta varsinaiset pelit alkoivat vasta syksyllä. Ensimmäiset joukkueen harjoitukset pidettiin Kesärannan koulun kentällä ennen vappua 1990. Joukkueeseen kyselimme pelaamaan vanhoja pelikavereita ja baarissa vastaan osuvia hyviä jätkiä. Pelailimme kesän Ketarin nurmella ja syksyllä voitimme puulaakin ylivoimaisesti. Puulaaki -cupissa olimme välierissä. Jo silloin monet vastustajat ihmettelivät meidän joukkueen taitoja ja hyvää yhteishenkeä. Rock oli meille tärkeä yhdistävä tekijä. Osa meistä pelasi jo tuolloin kuopiolaisessa rock-futisjoukkueessa nimeltään Kempes All Stars. Ehkä nimitys ”elämäntapajoukkue” juontaa alkunsa näistä ajoista. Samana syksynä erotuomarit kyselivät meiltä:” Onkohan teidän viisasta pelata puulaakia, kerran olette noin ylivoimaisia ja virtaa riittää vaikka muille jakaa?”
1991 seura rekisteröitiin ja keväällä pelattiin 5-divaria. Varat saimme kerättyä muutamilla talkoilla ja Twist and Shout- niminen orkesteri soitti meidän hyväksi keikan, johon myimme yli 200 lippua. Valmentajina olivat: Jari Honkalampi, Harri ” Ruoska-kuutio ” Taskinen, Sakari” Sikari- Sakari” Kuosmanen. Ensimmäinen virallinen peli oli Tuusniemen Kisaa vastaan Päivärannan koulun kentällä 11.5 1991. Peli päättyi 0-0. Sarjassa oli ylä- ja alamäkiä ja sen loputtua oltiin kolmansia. Nousukieltäytymisistä johtuen meille tarjottiin paikkaa 4-divariin ja otimme paikan vastaan. Päättäjäisissä jaettiin ensimmäisen kerran vuoden Zulimani ja Lenininpää kiertopalkinnot. Huusimme eleto- huudon aina ennen pelin alkua!
1992 pelattiin 4-divaria ja lisäksi olimme mukana syksyllä alkavassa Suomen Cupissa. Sarjapelit alkoivat mukavasti, sitten vaan alkoi tulla rankasti takkiin. Monien vaiheiden jälkeen valmennuspallilla istui nuori valmentajan alku nimeltänsä Samu Penttinen. Hänen johdollaan tultiin sarjassa kärkipäähän. Nousu jäi yhden voiton päähän. Cupissa hätyyteltiin kakkosen kärkiporukkaa VarTp:a, jolle taivuimme tiukan taistelun ja huonon onnen vuoksi. Jo tuohon aikaan huomasimme varojen keräämisen vaikeuden. Joka markka piti ansaita kovalla työllä, mutta onnistuimme saamaan tarvittavat varat kokoon. Uusille pelaajille pidettiin ensimmäiset kastajaiset.
1993 jatkettiin 4- divarissa Samu Penttisen komennossa. Talvi treenattiin herra ”Mengelen” opeilla kovaa. Ohjelmaan kuului mm. telinevoimistelua, Teemu Selänteen keppijumppaa, jäällä juoksua ja maraton-kuntopiirejä. Lisäksi joukkueeseen tuli tukku kovia peli-miehiä. Ainoa tavoite oli nousu, mikä onnistui. Kesällä voitimme Ilomantsissa pelatun Mizuno-turnauksen. Lisäksi voitimme talvella piirisarjassa monia kolmosen porukoita. Varojen hankinnassa uutena asioina tulivat mm. pullonkeruu ja joulukuusten haku ja myynti. Pullonkeruuta harrastimme viikkolistojen mukaisesti. Keräyksestä antoisan teki se, että keräsimme tyhjiä pulloja toisilta joukkue-kavereilta heidän ryyppyiltojensa jälkeen. ”Sauna-iltoja” oli kyseisenä vuonna joka viikonloppu jonkun pelaajan luona. Tanssittiin letkajenkkaa ravintoloissa huutaen ”eleto”- ja ”hyvä meijjän joukkue”- huutoja! Yhtenä erikoisuutena oli myös bailauskoneen käynnistys. Lehdistö antoi nimen elämäntapajoukkue.
1994 edelleen Samu Penttinen valmentaa. Joukkue aloittaa pelit 3-divarissa ensimmäisen kerran historiansa aikana. Pelit ovat siellä taas astetta kovempia, joten treenasimme astetta kovempaa. Tempojuoksut hangessa ja kuntosaleilla olivat arkipäivää. Teline-voimistelustakaan tai kuntopiireistä ei päästy eroon, vaikka oltaisiin kuinka haluttu. Keväällä voitimme FC Kuopion järjestämän halliturnauksen. Juhlimme ”mestaruutta” Kuopion yöelämässä yhdessä KuPS-volleyn kanssa, he tosin voittivat Suomen mestaruuden lentopallossa. Olimme valmiita pelikauteen. Sarja aloitettiin jyräämällä vastustajat murskaavasti. Heikoimmat putosivat kelkasta jo kovan pelitempomme takia. Pikkuhiljaa muutkin paransivat sarjan kuluessa tahtia ja vahvistuivat jopa liigatason pelureilla. Sarjasta tuli erittäin kovatasoinen ja tasainen. Niinpä joka pelissä oli taisteltava tosissaan. Kun sarja oli ohi keikuimme sarjakakkosina vain pisteen päässä suorasta noususta. Lähdimme karsimaan FC Nastolaa vastaan. Voitimme ensin vieraissa 1-2 ja kotona 7-0! Nousu kakkoseen oli varmistunut. Jossakin luki Zulimanit juhli nousua kakkoseen kaksi viikkoa! Kaudesta jäi mieleen pelien lisäksi Erkki Alavan itse itselleen antama Presidentin vakanssi, 1,2 miljoonaa kiloa säkeistä purettua riisiä, rankat ja antoisat valasauna-illat sekä loistava joukkuehenki. Seuran historian ensimmäinen juliste näki päivänvalon. Lehdistö antoi meille Zulut lempinimen. Meidän joukkue ruvettiin tietämään kaikkialla. Ainut kauden takaisku oli Cupista putoaminen. Hävisimme Ruokolahden Rajulle rankeilla lumisella Keskuskentällä ja pikku-finaali jäi haaveeksi!
1995 joukkue pelasi jalkapalloa 2-divisioonassa pohjoislohkossa. Pelimatkat olivat järkyttävän pitkiä ja pelit kovia. Joukkueeseen liittyi vielä muutamia vahvistuksia talven aikana. Oltiin ehkä tultu Zulu-aatteen, ei tämän joukkueen vuorenhuipulle. Enää ei ollut havaittavissa ”solidaarisuutta” vaan katsottiin omia peliminuutteja. Talvipiirisarjassa otettiin historiallinen voitto KuPSista numeroin 6-4! Piirinmestaruus jäi ainoastaan voiton päähän. Kausi alkoi kehnosti: vain 8 pistettä ensimmäiseltä kierrokselta. Oliko se silkkaa vastustajan kunnioitusta, vai mitä? Syyskierros oli antoisampi kaadettiin KajHa Kajaanissa, VarTP Varkaudessa, Santa Claus 5-0 ja FC Kuopio 6-0 Kuopiossa. Kauden viimeinen peli Nilsiässä, vain voitto kelpaisi eikä sekään ehkä riitä jos Varkaus voittaa. Peli päättyi 4-4 ja Varkaus voitti niin noutaja tuli. 25 pistettä tasaisessa sarjassa ei riittänyt! Balsamia haavoihin saatiin kuitenkin Puolan matkan muodossa. Kävimme pelaamassa Opolessa, Kuopion ystävyyskaupungissa ja sen lähiympäristössä 3 ottelua paikallisia vastaan. Menimme Finnjetillä Lybeckiin Saksaan ja jatkoimme bussilla Opoleen. Saldona oli voitto, tasapeli ja tappio! Kävimme katsomassa Auschwitzissä ihmisen julmuutta ja Reeperbahnilla ihmisen kylmyyttä. Joimme ”vähän” vodkaa ja olutta matkalla. Reissu kesti 11 päivää. Tällä reissulla oli Tarot- yhtyeen hemmot mukana. He tekivät meille tunnuskappaleen nimeltään I´m Zuliman.( Black Sabbath: Ironman ). Seura järjesti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottotilaisuuden eli ” linnan juhlat ”. Seuralla ilmestyi kausikirja. Zululippikset astuivat katukuviin. Olimme pitkävetokohteena kierroksella 38/95 ylikertoimella 4.2. Seura jäi kaudesta tappiolle taloudellisesti.
1996 paluu 3-divariin. Pelaajia meni seurasta pois ja näytti, että luovutamme pelit, kun Samu Penttinen lähti Kingsiin. Treeneissä oli vähän osanottoa. Mutta runkomiehistö jäi ottaen vastuun vuorostaan. Raimo Malmivuori ryhtyi valmentajaksi. Tulimme erääseen kevätkierroksen peliin peruukit päässä ja voitimme sen 6-0! Pelasimme hyvän kauden vastoinkäymisistä huolimatta ja joukkueen henki oli erittäin hyvä. Joukkueessa pelasi paljon liiga-kokemustakin omaavia pelaajia ja voitimme tiukat pelit paljolti kokemuksen eikä kunnon ansiosta. Olimme lähellä nousta takaisin kakkoseen. Sarjassa pelasi ensimmäistä kertaa venäläinen jalkapallojoukkue nimeltään FK Sortavala.
1997 joukkue oli nimilistaltaan sarjan kovin. Ville Vahla ja Jorma Savolainen liittyivät joukkueeseen nimekkäimpinä vahvistuksina. ” Ohjaajina ” olivat Jyrki Miettinen ja Markus Räsänen. Kausi alkoi vähintään murheellisesti ja jatkui melkein juhannukselle asti heikosti. Kiuruvedellä tapahtui pelillinen herätys. Oltuamme 2-0 tappiolla 6 min ennen loppua, heräsimme pelaamaan ja pelin loputtua taululla komeilivat 2-3 lukemat Zulujen hyväksi. Tämän jälkeen pelasimme 13 ottelua ilman tappioita. Kausi päättyi kolmanteen sijaan. Edistystä oli kausiohjelma, verkkarit, paljon talkoita. Musan veljekset olivat ” kohuvahvistukset ”! Päättäjäisissä ruvettiin jakamaan todistuksia muiden palkintojen lisäksi. Joukkue voitti ensimmäisen piirinmestaruutensa 2- luokassa.
1998 oli taas muutosten kausi. Vanha Zulu-sukupolvi jäi toistaiseksi eläkkeelle ja joukkueeseen tuli uusia nuoria pelaajia. Valmennuksesta vastasi Mika ” Piikki ” Miettinen. Erikoisuutena sarjassa oli kolme ulkomaalaista joukkuetta. Kausi vedettiin läpi ”vedellä ja leivällä” - periaatteella ja saimme taloutta parempaan kuntoon. Kesän kohokohta oli cupin peli KuPS:a vastaan, hävisimme sen 1-8! Sarjassa pelasimme vaihtelevasti voittaen mm. kaikki ulkomaalaiset vastustajamme. Sarjan lopuksi päästiin uusintaottelun jälkeen karsimaan kakkoseen. Hävisimme nousukarsintapelin 2-1 Vaajakoskella. Kesällä oli ehkä historian rankimmat kastajaiset. Ilkeät juorut kertoivat bussikuskin olleen maalilla eräässä voitetussa vieraspelissä. Seura tutustui myös Savonlinnan yöelämään. Zulufanipaidat ilmestyivät markkinoille.
1999 menimme taas eteenpäin ja seuranjohdossa alkoi Kokkosten valtakausi. Valmentajaksi palkattiin jalkapallolegenda Atik Ismail. Joukkue vahvistui ja nuorentui samalla. Talvi treenattiin kovaa. Voitimme paljon kovia vastuksia talvipeleissä. Tavoitteeksi asetettiin nousu, tottakai! Sarja-avauksessa voitimme WP-35 vieraissa 0-3 ja muutenkin kevät meni erinomaisesti. Kesällä kone yskähteli sen verran, että Varkaus meni edellemme ja voitti sarjan. Pääsimme karsimaan toisen kerran peräkkäin. Ensimmäisessä vaiheessa Hamina oli vastaantulija. Kakkosen porukka PK-37 oli kuitenkin meille liian kova vastus toisessa vaiheessa. Kotona pelattiin 3-3 ja vieraissa 2-2, näin vierasmaalisäännöllä jäimme kolmosdivariin. Joukkue hajosi ja Atik meni Kingsiin.
2000 toinen Zuluvuosituhat alkoi armoisissa merkeissä. Luovutusten vuoksi saimme uuden mahdollisuuden pelata noususta kakkoseen tammikuussa. Valmentajaksi nousi pienisuurimies Dustin Hoffmanniksikin kutsuttu Kari Pakkanen. Karsintapeli kuitenkin ” sössittiin ” häviämällä KU:lle Porvoosta jatkoajalla 1-0. Peli oli muuten Pirkka-hallissa Tampereella. No, nousu taidettiin pohjustaa tulomatkalla erilaisten värväysten ja puhelinneuvottelujen muodossa! Ja talvella se sitten varmistui. Seuraan työllistettiin toiminnanjohtajaksi Pasi Tiilikainen. Lisäksi yhteistyö KuPSin kanssa alkoi pelaajakauppojen muodossa. Pelattiin toisen kerran kakkosessa ja valmistautumisaikaa oli vähemmän kuin muilla joukkueilla. Voitimme kuitenkin talvella piirinmestaruuden. Sarja alkoi tappiolla, mutta napsimme voittoja toisen sieltä, toisen täältä. Olimme pitkä- ja tulosvetokohteena aiheuttamassa tuskaa vedonlyöjille. Vakiossakin taisimme olla ainakin neljällä kierroksella pelikohteena. Toni Tervonen tuli Norjasta kesällä vahvistukseksi. Alkusyksystä kävi zuluhistorian ensimmäiset potkut valmentajalle: Kari Pakkanen ulos ja kakkosvalmentaja Ensio Pellikka tilalle. Alkukaudesta hyökkäyspelimme ei ehkä toiminut, mutta ajoitus potkuille oli väärä. Kuntopuntarissa olimme nousussa ja siitä oli todisteena neljä tappiotonta peliä peräkkäin. Lisäksi saimme sarjakärjeltä tuohon aikaan arvokkaan vieraspisteen ja tulosvetäjät mykäksi! Ensio Pellikka otti tyylilleen tiukan otteen valmentamisesta ja tiukensi treenejä. Pistepussi ei vain meinannut karttua tarpeeksi. Toiseksi viimeisellä kierroksella voitimme WTP:n Varkaudessa 2-3 Olimme pisteen putoamisviivan yläpuolella ja takana vanha tuttu PK-37. Viimeisessä ottelussa olimme vailla mahdollisuuksia jo nousun varmistanutta FC Kuusankoskea. Kuulimme välillä, että PK-37 johti omaa otteluaan WP-35 vastaan 1-0. Oman pelimme loputtua oli ontto olo! Ajattelimme, että taas tiputtiin. Iisalmesta tuli lohduttava tieto siellä WP-35 oli tasoittanut viimehetkillä. ” No taas pelataan elämästä ja kuolemasta PK-37 kanssa, uusintaottelun muodossa!” tuumailimme. Kohta pirahti kännykkä: WP-35 oli voittanut 1-2 Iisalmessa PK-37:n!!Kylläpäs joukkueelta pääsi aika makeat naurut. Tunteet olivat aika ristiriitaiset. Ihmiset onnittelivat meitä. Pj. Pia Kokkonen purskahti itkuun. Vasta illalla tajusimme että, teimme loppujen lopuksi aika tempun säilymällä pienenä ja vaatimattomana seurana 20 sarjapisteellä 2-divisioonassa. Juhlat olivat kuopiolaisten WP-35 pelaajien kanssa kosteat! Myös molemmat valmentajamme olivat juhlissa mukana. Heille erittäin suuret kiitokset homman kunnialla hoitamisesta, vaikka kausi oli raskas ja vaikea kaikin puolin. Varoja kauteen kerättiin lumitöillä ja muilla talkoilla. Seuran 10-vuotis juhlaottelu oli kesäkuussa Kingsiä vastaan Väinölänniemellä. Esiottelun jälkeen, jossa esiintyivät zululegendat, Sakari Kuosmanen lauloi upeasti Finlandian ja Dj Nite säesti ja hoiti volyymit. Jätkät tuli pitkällä limusiinilla I`m Zuliman -biisin soidessa kentälle. Illalla oli jatkojuhlat ravintola Areenassa. Samana syksynä alkoi liikkua puheita Kopareiden uudelleen tulosta ja meidän sarjapaikalle. Huhuissa oli perää, sillä toiminnanjohtajamme Pasi Tiilikainen, joukkueenjohtajamme Ari Ruotsalainen ja loppukaudesta joukkueenjohtajamme Jarkko Kaitokari saivat vision Koparien uudelleen tulemisesta ja ilmoittivat yhteistyön Zulimanien kanssa päättyneen. Meillä ei olisi ollut näin ollen mitään mahdollisuutta jatkaa pelaamista 2-divisioonassa taloudellisista syistä. Näinkö seuran taru on lopussa? Mitäs nyt tehdään? Kysymyksiä oli enemmän, mitä vastauksia? Tuohon aikaan Jari Honkalampi lausui Obi- wan Kenobin kuolemattomat sanat:” Et voi ehkä voittaa, mutta on muitakin vaihtoehtoja!” ja ilmoitti Zulimanien kakkosjoukkueen 4-divariin. Näin varmistettiin Zulimanien toiminnan jatkaminen kävi miten vaan! Koparit ”sai” Zulimanien paikan 2-divarista pelaten vain seuraavan vuoden varojen loppumisen vuoksi! Zulimanien kakkosjoukkueesta tehtiin pelkkä Zulimanit ja toiminta jatkui.
2001 olimme 4-divarijoukkue ja jäljellä oli vain kolmasosa edelliskauden miehistöstä. Kolmasosa meni Kopareihin ja kolmasosa muualle. Ruvettiin kuuluttelemaan vanhoille Zuluille:” Tervetuloa takaisin!” Paluumuuttajia alkoi tulla seuraan. Talvi pelailtiin pääosin vanhojen Zulujen ja PuPa:n miesten kanssa. Joukkue oli erittäin kova ja kokenut 4-divariin. Marco Airaksinen hoiti valkan hommat kesällä. Jotkut ihmettelivät onko noin kovalla ryhmällä järkeä pelata nelosta? Nelonen kyllä voitettiin, mutta vieraspeleihin oli aina vähän tiukkaa saada miehistöä. Kausi oli mukava ja vanha zuluhenki virtasi joukkueessa. Voitimme piirinmestaruuden. Kausikin saatiin vedettyä läpi taloudellisesti plussan puolella. Erikoisuutena oli kenttäpelaajat molareina! Syksyllä päätettiin lähteä kolmoseen seuraavana vuonna mukaan.
2002 taas kolmosessa. Koparien toiminnan lakattua saimme pelaajia joukkueeseen takaisin. Lisäksi vanhoja Zuluja palasi ruotuun. Jalkeilla oli vahva ryhmä kolmoseen ja meistä tehtiin ennakkosuosikkeja. Valmennus hoidettiin paritiimityönä ja vuoroviikoittain. Kesällä vaihtoja ohjasi pääosin Jyrki Miettinen ja Risto ” pikkurite ” Nylund. Voitimme taas piirinmestaruuden toisessa luokassa. Keväällä kone käynnistyi yskähdellen, mutta kun se saatiin käyntiin kunnolla pelasimme ehkä seurahistoriamme parhaan kauden. Suomen cupissa voitettiin 4-kierroksella Jyväskylän ylpeys JJK 2-0 ja saimme vastaamme Vänärille Liiga- KuPSin. Peli oli monelle meille elämys ja ainutkertainen kokemus. Kaaduimme saappaat jalassa häviten 0-4! Sarjassa porskuttelimme kokoajan kärjessä tai toisena. Kun sarja loppui olimme voittaneet sen ansaitusti viidellä pisteellä. Talvella Zulimanit saivat myös akateemista kunniaa. Vanha pelaajamme Esa Rovio väitteli 2.2.2002 Jyväskylän yliopiston liikuntatieteeltä tohtoriksi aiheesta Joukkueellinen yksilöitä. Iltajuhlissa hän piti pitkän kiitospuheen Zulimanien joukkueelle ja sen merkitykselle hänen jalkapallohistoriassaan. Kylläpä kelpasi olla Zulimani!
|